Kauhajoen Metsästysjärjestöt

 

Hirvenmetsästys päättyi lauantaina 21.11.2015.

 


 

Kaadot

 

   6 urosta, 10 naarasta, 29 vasaa


Kuvia

 

Kuvia hirvipäivällisisltä 31.10.2015 

 

 
Syksyn viimeistä hirveä, jonka kaatoi Pertti Hautamäki, vedetään kärryille videokameran tallentaessa tilannetta.

 


Saaliiksi saatin vain yksi vasa lauantaina 14. marraskuuta, vaikka metsästykseen osallistui noin 50 metsästäjää. Kuva Seppo Koivumäki.

 


Lauantaina 14.11. jahdissa oli mukana myös vieraita. Kuva Seppo Koivumäki.

 

Lumikangas. Kuva Toni Kallio-Könnö.

 


Krakimäen passiketju. Kuva Heikki Marttunen.

 


Ajomiehellä oli näköhavainto saniaisista. Kuva Tero Mustonen.

 

 
Makkaranuotiolla. Kuva Heikki Marttunen.

 


Lari Hautamäki ja viisi piikkinen sonni.

 


Rumalähteen komiampi puoli.

 


Toisena metsästyspäivänä kaikki koirat toimivat aloituspäivää paremmin. Niin myös Rita, joka haukkui nuppaa jopa 91 kertaa minuutissa.

 

 
Vouti Seppo Koivumäki on tyytyväinen aloituspäivän saaliiseen.

 

 
Jouko Ala-Pantin ampuma sonni kaatui aloituspäivänä lähelle tietä, joten veto oli mukavan lyhyt.

 

 

Organisaatio

 

Vouti

Seppo Koivumäki

 

 

 Ryhmät 1 ja 2

 

 

 

  jahtipäällikkö

Jari-Matti Kiviluoma

  1. varajahtipäällikkö

Tero Mustonen

  2. varajahtipäällikkö

Juha Ala-Seppänen

  hirvihavaintovastaava

Pauli Ala-Seppänen

 

 

 Ryhmät 3 ja 4

 

 

 

  jahtipäällikkö 

Tommi Pantti

  1. varajahtipäällikkö 

Marko Peltomaa

  2. varajahtipäällikkö 

Antti Hakola

  hirvihavaintovastaava  

Jouko Ala-Pantti

 

 

 Koiramiehet toimivat varajahtipäälliköinä tarvittaessa. 

 

  KAUHAJOEN METSÄSTYSJÄRJESTÖT - www.kauhajoenmetsastys.com Toteutus: Tuunix Oy